fbpx
 

Kauppojen tekeminen

sopimus lakiasiaintoimisto lappeenranta

Kaupat voidaan jakaa kiinteään ja irtaimen omaisuuden kauppaan. Laadimme sinulle kauppakirjat ostotarjouksia myöten.  

Irtaimia esineitä ovat kaikki omaisuus, jotka eivät ole kiinteistöjä. Irtaimia esineitä ovat esimerkiksi tietokoneet, ajoneuvot, arvopaperit tai asunto-osakkeet. Irtaimia esineitä kutsutaan usein tavaroiksi tai irtaimistoksi.  

Vaikka irtaimen omaisuuden kauppa voidaan tehdä myös suullisesti, kannattaa merkitykselliset ja suuremmat kaupat tehdä aina kirjallisessa muodossa. Näin estetään sopimusriitoja ja helpotetaan asiointia viranomaisen kanssa. Pidämme huolen, että kauppa tehdään lainmukaisesti ja näin pystyt välttymään epäselvyyksiltä kaupassa ja sen jälkeen. Ammattilaisen tekemässä kaupassa et joudu huolehtimaan mistään ja olemme koko ajan sinun tukenasi matkan varrella.   

Asunto- ja kiinteistökauppa tulee monelle vastaan elämässä ja se on suuri askel. Teet sen sitten yksin tai yhdessä jonkun kanssa, me autamme sinua siinä. Teemme sinulle valmiiksi asunto-osakekauppaan tai kiinteistöön tarvittavan kauppakirjan ja kaikki muut siihen kuuluvat asiakirjat osaat hankkia meidän avullamme. Katso palvelumme omatoiminen kiinteistö- ja asuntokauppa. 

Vuokrasuhde

https://www.3economix.fi/wp-content/uploads/2021/05/Toimisto-kerrostalo-320x320.jpg

Oletko vuokraamassa asuin-, liikehuoneistoa, kiinteistöä tai loma-asuntoa ja tarvitset vuokrasopimuksen? Ota meihin yhteyttä ja teemme sen puolestasi! Hoidamme myös vuokrasopimukseen liittyvät varoitukset, irtisanomiset ja purkamisen sekä vuokran korottamisilmoitukset.  

Vuokrasopimus on aina syytä tehdä kirjallisena ja sen sisältöön on monenlaisia vaihtoehtoja. Meidän avullamme teet juuri sinulle sopivan vuokrasopimuksen oikeilla ehdoilla. Varoitukset, vuokrasopimuksen irtisanominen, purkaminen ja vuokran korotusilmoitukset on syytä tehdä myös kirjallisesti ja asiamukaisesti. Näissä tilanteissa sinun ei tarvitse vaivata päätäsi vaan me teemme sen puolestasi. Hoidamme myös tällaiset tilanteet ammattimaisesti ja näin säästät itseltäsi aikaa ja vaivaa.  

Lahjakirja

testamentti, hoitotestamentti, yksityisasiakkaat

Lahja on oikeustoimi, joka tekee saajasta omistajan tai jonkun muun oikeuden haltijan. Tavanomaisia lahjoja voi antaa vapaasti. Tavallista arvokkaammista lahjoista (yli 4999€:n arvoiset) sen sijaan on järkevää tehdä erillinen lahjakirja.  

Lahjakirja on myös välttämätön silloin, kun halutaan rajoittaa lahjansaajan puolison avio-oikeutta lahjaan. Samoin, jos lahjakirjalla pyritään suojelemaan lahjansaajaa velkojilta, lahjoituksesta on tehtävä lahjakirja ja ilmoitettava maistraatille. Näissä tapauksissa lahjakirjaan tarvitaan myös poikkeuksellisesti kahden todistajan allekirjoitukset.  

Lahjakirja on syytä tehdä myös silloin, jos halutaan vaikuttaa siihen, onko lahja huomioitava saajan ennakkoperintönä vai ei. Autamme sinua myös verottajalle tehtävässä lahjaveroilmoituksen laatimisessa. 

Ongelmia vuokralaisen kanssa? Ota yhteyttä, me autamme!

Järkihinta – Haluamme laadukkaan sopimusneuvonnan ja lakiavun olevan kaikkien ulottuvilla

Me autamme sinua omaisuuden myynnissä ja veroseuraamuksien suunnittelussa – meiltä saat selkeät ohjeet kauppojen tekemiseen

Oletko laatimassa ostotarjousta tai esimerkiksi asunnon tai kiinteistön esisopimusta, mutta et ole varma siitä miten se tulisi tehdä? Ota rohkeasti meihin yhteyttä niin autamme sinua!
Neuvonta
01234567890
  • Alkukaroitus ilmainen
Neuvonta
0123456789001234567890                                         -012345678900123456789001234567890
  • Neuvontapalvelut etänä 15 min (40€) - 60 min (160€)
Yksityishenkilön asiakirjat
012345678900123456789001234567890
  • Asiakirjat ja niihin liittyvä ohjeistus
Hintoihin sisältyy arvonlisävero 24 %

Toiminimi: 3Economix Oy  

Y-tunnus: 3205558-3  

VAT-numero: FI32055583 

3economix

© 3Economix Oy

010 212 8171
Seuraa meitä myös somessa!